Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Sekavana, mutta hengissä kuitenkin

27.02.2012, marski

Hei taas! Yhä hengissä olen, vaikka olo ja toipuminen viikonlopusta on vielä hyvin kesken..

Voisin perua aikaisemmat puheeni draaman puuttumisesta ja ylipäätään tylsästä elämästäni. En tosiaan tiedä mitä sanoisin nyt muuta kuin sen, että meillä oli tosiaan SETAn järjestämät bileet ja aivan liikaa viinaa…. Mihin hukkasin sen kontrollin tai jonkun sen tapasen? (Se mistä kaikki aina puhuu, että niillä on ja muuta kivaa paskaa). Tuli tapeltua, sovittua, hieman kiristettyäkin totuuksia esiin ja nyt en sitten tiedä kestänkö kuitenkaan totuutta.

Ois vaan niin kivaa, kun voisi vaan mennä makaamaan eteiseni lattialle, kuinka en suostu kun ei vaan kiinnosta. On niiiiiiiiiin perkeleen väärin, etten saa niitä vastauksia. Tai ainakaan rehellisiä vastauksia!

Maanantai alkoi ainakin totuttua paremmin ja jopa hetken aikaa nautin keväisestä ilmasta. Puhuin erään kanssa puhelimessa ja kikattelin  (kuten olen kikatellut useamman kuukauden).  Ja nyt en tiedä… kuulin ystävältäni tiettyjä asioita ja vaikka ne eivät olekkaan mitään elämää suurempia juttuja, niin oikeesti ärsyttää aivan älyttömästi. Rehellisyys ei todellakaan oo näköjään mikään arvostettu tai tavoteltu piirre..

Joten, jos nyt vaan sitten huudan suuresta vitutuksesta ja niin edelleen. Vitsit tää elämä on kivaa kun sen oikein oivaltaa! (Jos et vieläkään ymmärtänyt, niin KYLLÄ, tämä oli sarkasmia ...)

Edelleenkin mua odottais tuolla vino pino tekemättömiä töitä, mitä ajattelin lykätä. En vaan pysty, en nyt enkä kyllä haluaisikaan. Joskus on niin kiva vaan luovuttaa luovuttamisen ilosta. Laitan tähän lopuksi muutaman kuvan viikonlopusta.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *